Olisiko led-työvaloissa sittenkin eroja?

lauantai 11. helmikuuta 2017

Reilu kaksi viikkoa on siitä, kun virittelin kaksi 50W työvaloa varastohuoneen ikkunalle valaisemaan kahta jäätelörasiaa, joissa oli kummassakin kaksi chilintainta sirkkalehtivaiheessa. Tuossa 9.2. otetussa kuvassa on jo eroja näkyvissä, mutta tämä saattaa johtua mistä tahansa muusta taimien kasvuun vaikuttaneesta seikasta kuin valosta. Olen kyllä kohdellut niitä ehdottoman tasapuolisesti, mutta näin pienellä otannalla kasvien geeneissäkin saattaa olla eroa.

Siirsin laatikot kuvausta varten vierekkäin. Vasemmalla on HongKongin Electrogearilla valaistu, oikealla Motonetin Nordlightin valoa saanut. Edessä Turbo Pube on sen valossa kasvanut selvästi ripeämmin ja takana Raja Mircheissä on kokoero saman suuntainen, vaikkakin pienempi. Seurataan tilannetta, vaikka lähiviikkoina aurinko tulee sekoittamaan vertailua. Se paistaa kuitenkin tasapuolisesti kummallekin. Tasan saman verran nuo ovat saaneet ledivaloakin, sen olen mitannut tarkalla mittarilla.

Valon määrällä on osuutta kasvamiseen, sen laadulla vähemmän, mutta eniten vaikuttaa kuitenkin lämpö:

Tämä Fataliin taimi on saman ikäinen kuin nuo testitaimet. Alkuaikansa se kasvoi olohuoneen ikkunalla kolmisen astetta lämpimämmässä ja viime viikot n. 26-asteisessa lämpökaapissa. Sitä pitää verrata laatikoiden takimmaisiin, sillä chinenset kasvavat hitaammin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.