Positiivista menoa: Habanero

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Habanero (C. chinenese) on taas hyvässä vedossa, vaikkakin vähän myöhemmin kuin parhaina vuosina, jolloin toki aloitinkin aikaisemmin.

Habanero on ensimmäisiä chilikasvattejani jo vuodesta 2007, eli kymmenen vuoden ajan. Siemenpussi tuli alun perin Hyötykasviyhdistykseltä ja sitten olen itse kerännyt siemeniä, josta on riittänyt muillekin jaettavaksi. Ei ole helppoa siemenkauppiaan tienesti.

Habanerossa on nyt ihan normaalikokoisia raakileita, vaikka se on vasta 40 cm korkea. Monena keväänä olen vienyt chinensetkin parvekkeelle jo toukokuussa ja sitten kylmä kausi on vaikuttanut kukintaan ja sato on jäänyt puolukan kokoisiksi. Myöhemmin sitten on tullut isompia. Nythän tuo on ollut koko ajan tasaisessa lämmössä olohuoneen ikkunalla. Auringon ilmestyessä alkoi kukintakin onnistua. Ruukku on nyt litran ja se pitäisi vaihtaa ainakin kolmilitraiseen, mutta taidan nyt odotella noiden kypsymistä ensin.

Habanerot ilman lisämääreitä ovat perus-oranssia laatua, sitä alkuperäistä. Raakileet ovat melko tumman vihreitä, näihin sain aurinkoon kääntämällä enemmän valoa. Sillä on omaperäinen, helposti tunnistettava maku ja tuoksu. Poltetta on ainakin minulle ihan riittävästi.

1 kommenttia:

e-pohjanmaa kirjoitti...

Komeasti on habanero kasvanu. Täälä vasta haaroittunut juuri nuppuja näkyvissä choco habanerolla. Rocoto red vasta 16cm korkea, vaikka on saman ikäinen kun habanero joka on 30cm korkea.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.