Rocotot kukkivat - parvekekausi aloitettu

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Suomalainen chilitietämys kertoo, että pubescensit pitävät viileistä öistä ja lämmön vaihtelusta ja sellaistahan sää on niiden kotiseudulla päiväntasaajan tienoilla vuoristossa parin kolmen kilometrin korkeudessa. Säätieteilijät eivät Tampereelle ennusta kovia pakkasia edes öisin lähimmän viikon aikana ja niinpä rohkaistuin siirtämään muutamia chilejä lasitetulle parvekkeelle, kun tomaatitkin näyttävät siellä pärjäävän. Nyt otan myös lämpöpuhaltimen avuksi yösydännä ajastettuna ja jonkinmoisella termostaatillakin varustettuna. 6-7 pakkasastetta ulkona pitäisi vielä olla turvallista lasien takana.


Turbo Pube PI 585267 ja Rocoto Montufar PI 585273 ovat kasvaneet rinnan samoissa oloissa kolme kuukautta, eikä niistä tässä vaiheessa ota selvää ilman nimikylttiä, kumpi on kumpi. Kokoa on oksien kallistuskulmasta riippuen esimerkiksi 50 cm korkeutta, 70 cm leveyttä. Nehän ovat "samaa sarjaa", amerikkalaisen siemenpankin vuonna 1993 Ecuadorista keräämiä Capsicum pubescens lajikkeita. Montufar on kukkinut kohta viikon ja Turbo vasta aukoo ensimmäistä kukkaansa. Montufar tekee punaisia chilejä, Turbo keltaoransseja, paksulihaisia.

PI 585273:n Suomen Chilifoorumin kasvattajat nimesivät tänä keväänä Rocoto Montufariksi, sillä nimi helpottaa puheessa ja kirjoituksessa tunnistamista. Numerokoodeja on niin paljon ja osa melkein samanlaisia, niissä menee sekaisin. Kaikenlaisia hienouksia ehdoteltiin nimeksi, mutta minä kaivoin USDA:n keräilytiedot esiin ja sieltähän löytyi kotipaikka, Montufar. Sehän on mitä mainioin nimi rocotolle ja ääntyy myös sujuvasti suomeksi monttuvaarina. Tämä löytö on tehty Ecuadorin pohjoisrajalta, varsin läheltä päiväntasaajaa 2740 metrin korkeudesta. Montufarilaiset eivät varmaan tiedä, että heillä on nimikkochili Suomessa.

Turbo Pube eli PI 585267 on muutaman vuoden vanhempi käännös ja siitä on syytetty siemenkauppaa tekevää Fataliita eli Jukka Kilpistä. Turbo on kotoisin kolme astetta etelään päin, samalta pituuspiiriltä ja samasta vuoristosta, vähän matalammalta tosin, 2370 metriä merenpinnasta. Kyllä sielläkin jo yöt ovat kylmiä. Päivisin on yli 20° lämmintä, mutta yöllä alimmillaan vain 5-8°, osan vuodesta sentään toisella kymmenellä, mutta päivittäinen vaihtelu on voimakasta.

Ihan vielä en istuttanut noita lopullisiin isoihin ruukkuihinsa, jotta mahdollisen kovan pakkasyön tullessa saan ne sisään. Itse asiassa aikaisempiin kokemuksiin nojaten huhtikuussa pilviset päivät ovat pahempia, jos lämpötila on useita päiviä vain hiukan nollan yläpuolella. Se kiduttaa chilejä ja pudottelee lehtiä. Pienikin auringon pilkistys nostaa lämpöjä heti useita asteita.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.