Valkoista chiliä pukkaa

tiistai 9. heinäkuuta 2013


Peruvian White Habanero (C. chinense)
Pienihän tämä on, kuva voi hämätä. Tämä on viimekesäinen kasvi, jonka mahtavan oksiston leikkelin talveksi kasaan ja säilyttelin sitä melko heikossa valossa. Keväällä siihen ilmestyi muutamia raakileita ja siirsin tukevan puun olohuoneen ikkunalle.

Sattumoisin tästä samasta chilistä oli kuva kuukauden takaa. Siitä näkyy värin hidas kehitys. Tuollaista kermanvalkoista voi jo pitää kypsänä ja se maistuu aivan mainiolle, raikkaan pistävälle. Sekin on jo toista kuukautta kasvanut. Oksiston keskellä kaikki eivät näytä muuttuvan valkoiseksi asti. Ehkä valon määrä vaikuttaa väriin.

Tänään maustoin tuolla kalkkunapihvit. Sattui niin, että kaupassa oli broilerifileiden hinnalla kilon kalkkunafile, josta sai leikeltyä pihvejä. Nehän olivatkin ihan mukava tuttavuus. Liha on valmiiksi suolattu ja sietää voimakastakin maustamista, vaikka oli ihan hyvää naturellinakin. Chilin saa makuun mukaan, jos sen viipaloi pannulle ensimmäiseksi paistorasvaan. Maku sitten siirtyy rasvan mukana pihveihin. Grillaajalle kätevämpää on murskata chili morttelissa öljyn kera ja sivellä se sitten pihvien pintaan. Kovin paksuja pihvejä ei kalkkunasta kannata veistellä, peukunpaksuinen lienee jo ylärajalla.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.