Mansikan makua talveksi

torstai 4. heinäkuuta 2013

Chilit kasvavat hyvin, joten joudan höpisemään muistakin asioista. Jos sinulla on vihanneskuivuri chilejä varten, tässä ajankohtainen vihje:


Kuivatut mansikat ovat todellista herkkua talvi-iltaisin, jos niitä vain säästyy sinne asti.
Käytin pieniä ja keskikokoisia marjoja, sillä ne kuivuvat paremmin. Jatkossa kyllä kuivaan ainakin yhden erän tosi isoja erikoisherkuksi.

Pienet mansikat halkaisin kahtia, halkaisupuoli ylöspäin ritilälle. Keskikokoiset piti viipaloida kolmeen osaan. Leikkuupinta tarttuu ritilään, mutta alustan ruokaöljyllä sively ennen marjojen levittämistä auttaa huomattavasti. Siitä en ole huomannut tulevan mitään makua, eivätkä mansikkalastut näytä rasvaisilta. Erittäin terävää veistä suosittelen, jotta leikkauspinnoista tulee sileitä. Ne isot viipaloin muutaman millin paksuisiksi viipaleiksi ja silloin pitää öljyämisen kanssa olla huolellinen.

Maku tiivistyy kuivatessa. Nämä ovat tosi hyviä jo nytkin maistellessa, vaan pitäisi malttaa mielensä. Kuivatut säilyvät vaikka paperipussissa tai rasiassa, jota ei suljeta aivan tiiviiksi, jos kuitenkin sattuisi jäämään jonnekin kosteutta. Taatusti kuivat voi laittaa vaikka muovipussiin. Metsämansikoista tulee vieläkin parempaa ja mustikoista ja vadelmista ja ja...

1 kommenttia:

Leena K kirjoitti...

Kotimaisista päärynöistä tulee myös mahtavan makuisia kuivattuna. Sain viime syksynä tuttavien pihasta Porvoosta korillisen pieniä päärynöitä. Ne olivat makoisia välipaloja kevättalven retkiluistelureissuille.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.