Tapaus Bohócsapka

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Viikko sitten, aurinkoisena päivänä tyhjensin chilien talvehtimistilaa kellarikerroksessa ja sieltä löytyi tämäkin vetelä, mutkitteleva kasvi tiukasti muiden puristuksessa vähän valosta sivussa.


Paprika-Bohócsapka (C. baccatum) on tavallinen piispanhattu eli Joulun kellot tyyppinen chili, jota kasvatin viime kesänäkin. Se oli unohtunut kasvatuslistaltani ja idätin sen vasta helmikuun lopulla ja sitten se unohtui isompien keskelle ja tulos on tässä, aivan rento metrinen luikero. Se lepää parvekkeen kahvipöydällä, joka muuttuu työpöydäksi päällystämällä se sanomalehdellä. Siitä voi varisseet mullat sitten helposti kipata takaisin ruukkuun.

Taimiruukku ei ollut edes täynnä juuria. Neljä desiä näyttää sille riittäneen metrin kasvamiseen. Runko on kuitenkin alhaalta täynnä nystyröitä, juuren alkuja, mikä on selvä merkki lisäjuurien tarpeesta. Onpa siellä alhaalla yksi jo valkoisena kasvamassa kohti multaa.

Istutin tämän 15-kertaa isompaan ruukkuun, jonka pitää riittää loppukesäksi. Rungon hautasin ensimmäiseen lehteen asti multaan, jolloin pituudesta hävisi reilu kymmenen senttiä ja tukevuutta tuli lisää. Lisäsin myös metsästä veistellyn tukikepin pitämään chiliä pystyssä.


Bohócsapka sai eteläseinustalta aurinkoisen paikan Starfishin vierestä lattialta. Parvekkeellamme on melkein metrin korkuinen puinen kaide, jonka läpi ei valoa tule. Sehän aiheuttaa sen, että lehdet putoilevat alhaalta. Aikaisemmin parvekkeelle muuttaneella Starfishillä tuolla nurkassa ei enää ole alalehtiä, mutta eipä se haittaa, kun ylös kasvaa vauhdilla uusia. Tuo vain kertoo valon tärkeydestä chileille.

Muut lajikkeet ovat pääasiassa hyllyillä hiukan kaiteen suojassa, että aurinko ei pääse porottamaan täysillä mustien ruukkujen kylkiin. Siitä kuumuudesta kärsivät juuret.


Viikko siirron jälkeen kaikki näyttää hyvältä. Latva on haarautunut moneen kertaan ja pieniä kukkanuppujakin näkyy. Eiköhän punaisia kellohedelmiä vielä nautita elokuussa. Hyviä ne ovatkin - ja niin kauniita.

3 kommenttia:

Bluesman kirjoitti...

Melko optimistista saada Campanesta (tai 10 muuta nimeä) kypsiä podeja jo elokuussa. Omat jopa kasvarissa kasvaneet kypsyivät vasta syyskuussa. Voihan tietysti olla että peittyivät muiden varjoon ja valon vähyys hidasti kypsymistä.
Mainio lajike mm täytettynä ylösalaisin kännettynä ja grillattuna.

Chilivaari kirjoitti...

Tasan kaksi kuukautta kypsyminen kesti viime kesänä ja suunnilleen saman näyttää Campane tarvinneen 2008, eli kyllä vielä elokuuksi ehditään, ehkä.
Viime kesänä havaitsin, että nämä pysyvät puskassa hyvinä pitkään, jopa kuukauden tai ylikin, eli voinee ne korjata lokakuullakin.

Bluesman kirjoitti...

Unohdin kerran joskus lokakuussa Campanen raakoja ja puoliraakoja podeja kylmiöön kannelliseen ämpäriin. Joulun alla hoksasin ne ja niistähän oli punertunut suurin osa. Eikä pilaantumisesta merkkiäkään. Laitoin niitä joulukuuseen koristeiksi.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.