Palattiin normaaliin kesäsäähän

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Suursäätila on muuttunut. Maan itäpuolella majaillut korkeapaine on poistunut ja sen mukana helteet. Nyt ollaan normaalikesässä. Sadealueita tulee lounaasta tasaiseen tahtiin ja ilma on kymmenen astetta viileämpää. Lämmin kausi ehti sentään tehdä parvekkeella paljonkin hyvää. Useimmissa chileissä on raakileita ja kasvu on vahvaa. Tässä siitä vain pari näytettä.


Tuo ei ole omena, vaan chinense CGN 21500 ja raakile on vain sormenpään kokoinen, eikä taida isoksi kasvaakaan.


Starfish (C. baccatum) parvekkeen parhaalla paikalla myös aloittelee satoaan.

Hallanvaara alavilla mailla kuulutettiin ennen radiossa, mutta eilen varoituksia näkyi TV:n sääkartalla loppuviikolla jopa Keski-Suomessa asti. Tänään piti olla se päivä, jolloin yöpakkasten vaara on tilastojen valossa Tampereella ohi. Toivottavasti onkin, sillä yksi hallayö nitistäisi kyllä kurkut ja kurpitsat ja saattaisi siinä mennä tomaatitkin, mutta ne pystyn peittämään. Jotkut chilit kestävät hiukan enemmän, mutta eivät nekään montaa miinusastetta.

Onneksi emme ole alavilla mailla, vaan harjun laella. Täällä on yleensä muutaman asteen lämpimämpää kuin alempana sääasemalla tuollaisina äkisti kylmenevinä aamuyön tunteina. Mistähän sekin johtuu?

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Harjun laella on lämpimämpää, kuin alempana.
Koska kylmä menee alaspäin ja lämmin ylös. Näin fysiikan perustiedoilla mutuiltu.

-SK

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.