Vanhakin siemen itää

perjantai 7. joulukuuta 2012

Sain chilinkasvatusta aloitellessani 2007 Chiliyhdistyksen perustajiin kuuluvalta, nykyisin kunniapuheenjohtaja Pertsalta aikamoisen valikoiman siemeniä ihan lahjaksi. "Pertsan pussukka" nimen saanut resuinen kirjekuori on ollut ahkerassa käytössä, mutta silti sinne on jäänyt vielä kokeilemattomia lajikkeita. Yksi niistä on chinense Pimenta de Bode.


Siemenet ovat siis ainakin 5 vuotta vanhoja, kenties vanhempiakin. Lautalla ensimmäinen iti viidessä päivässä (kuva on 5.12. tilanteesta) ja toinenkin seitsemässä päivässä. Tänään keskellä olevassa on jo sirkkalehdet. (Lisäys 8.12.: Kaikkihan ne lopulta itivät.)
Alalaidassa Toni.A:n lahjoittamat frutescensit ovat nyt itäneet jo kaikki kolme.

Kauppojen siemenpusseissa on aika lyhyet myyntiajat, itävyys taataan ehkä kolmeksi vuodeksi, mutta chilinsiemenet tuntuvat kestävän paremmin. Nämäkin säilyttelin kirjekuoressa huoneenlämmössä.


1 kommenttia:

Chilipää Nokialta kirjoitti...

Kiitokset siemenpussista minkä laitoit tulemaan. Oli paljon enemmän mitä osasin edes odottaa.
Cajamarcat ja canariot on molemmat jo itäny 100%

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.