Viisivuotias Piri Piri jälleen vauhdissa

maanantai 13. elokuuta 2012

Vuoden 2007 lopulla ostin maustekaupasta afrikkalaisia kuivattuja pikkuchilejä, otin niistä siemeniä ja idätin. 2008 siitä kasvoi komea metrin korkea chilipuu, jonka syksyllä leikkasin lyhyeksi.
Piri Piri (C. frutescens)
Piri Piri on siitä lähtien kasvanut keittiön pohjoisikkunalla tuossa pikkiriikkisessä 10 cm ruukussaan talvella vähän lehtiä pudotellen, kesällä vihreämpänä. Kukkia on ollut melkein koko ajan, mutta valoa liian vähän niiden kehittymiseen. Koristekasvihan se on ollut. Ei tuo varsinainen bonsai ole, mutta pari senttiä paksu muhkurainen runko kehittyi  jo ensimmäisenä kesänä. Sen jälkeen on lähinnä pitänyt leikata oksia lyhyemmiksi. Nyt se on päässyt ryöstäytymään kaksinkertaiseksi normaalikoostaan.

Noin kuukausi sitten eteläikkunalle tuli tilaa ja siirsin Pirin aurinkoon. Se sai myös muutaman millin uutta multaa ruukun pohjalle.

Heti se palkitsi huolenpidon. Kukinta kiihtyi ja niistä alkoi myös muodostua pikku raakileita. Kenties saan tästä vielä suuremman sadon kuin aikanaan isossa ruukussa kasvaneesta isosta kasvista. Tämä Piri Piri ei nimittäin ole ollut mikään satoihme. Parisenttiset chilit eivät paljon paina, mutta maustavat kyllä ruokaa ihan mukavasti.

4 kommenttia:

Tiemuh kirjoitti...

Vuosi sitten meillä oli puhetta chilien päähaarojen ja jopa rungon kuivumisesta talvetuksen yhteydessä. Nyttemmin olen jäljitänyt ongelman olevan tyypillinen juuri frutescenseille. Onko tämän kasvisi kanssa ollut vastaavaa? Itselläni kasvaa nyt myös neljä frutea ja Piri Pirillä kasvoi niistä pauksuin runko, joten taitaa kyseessä olla lajikkeen ominaisuus. Tosin minun yksilöni on varsin satoisa.

Chilivaari kirjoitti...

Minulla kuivumiset tapahtuivat lähinnä annuumeille ja voimakkaasti lannoitetuille chinenseille. Ne eivät ehtineet valmistua talveen.

Piri Piri tosiaan oli paksurunkoinen ensimmäisenä kesänään. Satoisuus näyttää olevan valon määrästä kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

voisiko siemeniä ostaa?

Chilivaari kirjoitti...

En minä siemenkauppiaaksi ole ryhtynyt.
Mutta innokkaille kasvattajille olen jaellut siemeniä silloin tällöin. Nyt on vain niin, että Piristä on unohtunut ottaa niitä talteen ja siemeniä on vain muutama, enkä niidenkään itävyyttä ole testannut. Kohta tullee kuitenkin uutta, sillä raakileen alkuja näyttäisi olevan.
Jos haluat, pistä osoitteesi sähköpostiini (profiilissani) ja voin lähettää n. 3 siementä. Itävät jos itävät.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.