Amarillo vai ei?

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kolme viikkoa sitten minulla oli kuva ikkunan korkuisesta Aji Amarillosta ja sen ensimmäisestä pikku raakileesta. Nyt nuo ovat hiukan kasvaneet. Kasvi on siis yli neljän kuukauden ja raakileet 6-8 cm pitkiä. Isommassa ruukussa parvekkeella ne kasvoivat taannoin yli kymmensenttisiksi.

Melko pieneen ja hentoon ikkunan korkuiseen varteen, joka kasvaa reilun litran kokoisessa ruukussa, on kasvanut aina vain lisää chilejä. Niitä on jo yli 15 tuommoista isompaa ja kukinta ja raakileiden tuotanto jatkuu. Amarilloa ne muistuttavat muodoltaan, mutta varmuutta ei vielä ole. Väri lopulta ratkaisee, uskonko sen puhtaaksi Aji Amarilloksi.

Tällä chilillä on kirjava ja epävarma menneisyys. Samasta siemenpussista tuli monia erilaisia hedelmiä, eri värisiä ja eri muotoisia. Mehiläiset olivat mellastaneet Johnin baccatumpenkissä ja seurauksena oli risteytymiä. Tämän siemenet ovat 2010 nimellä Aji Chanca kasvattamastani keltaisesta, Aji Amarilloksi tunnistetusta chilistä.



En tunne kovin hyvin risteytymisen periaatteita, mutta ilmeisesti osa risteytyneistä siemenistä tuottaa alkuperäisen emokasvin kaltaisia jälkeläisiä. Ovatko niiden jälkeläiset edelleen emokasvin näköisiä, onkin toinen kysymys. Siihen saataneen jonkinlainen vastaus, kunhan tuo paljastaa värinsä. Muoto on oikea, mutta ensimmäisen polven risteytymissä oli myös tuon näköisiä punaisia hedelmiä. Ihan hyvän makuisia olivat nekin. Nyt ei auta kuin odotella tuon paljastavan värinsä.

Aji Amarillo USDA:n tietokannassa olikin mielenkiintoinen tapaus. Alkuperäinen, vuodelta 1945 oleva merkintä PI 152217 tai PI 152234  kuvailee juuri tätä baccatumia nimellä Amarillo, mutta jos hakee nimellä Aji Amarillo, päätyy PI 290980 lajikkeeseen, joka on luokiteltu milloin frutescensiksi, chinenseksi ja .spp:ksi. Se on joka tapauksessa täysin eri chili kuin yleisesti Aji Amarillona tunnettu lajike.

1 kommenttia:

M;kko kirjoitti...

Kun katsoo USDAn kuvaa PI 290980 sadosta ymmärtää miksi se on saattanut tuntua frutelta tai chinenseltä.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.