Idätysmurheita

lauantai 4. helmikuuta 2012

Jatketaanpa edellisen jutun viimeisestä kuvasta.
Vaihdoin idätyslautalle ongelmallisen paksun talouspaperin tilalle kahvisuodattimen viikko sitten ja siirsin loput siemenet sen päälle.

Suodatinpussin merkistä ei ole varmuutta, kun kaapeista löytyi Bruno, Eldorado ja Aromata. Niissäkin on eroja, kuten jotkut ovat jo todenneet. Suhtaudu siis omaasi epäillen. Tähän paperiin eivät juuret tarttuneet ja saivat kuitenkin riittävästi kosteutta. Chinchi Uchu on ovelasti itse ohjannut juurensa suoraan veteen. PI:tä on kaksi kappaletta. Toisesta sirkkalehdet ovat juuri vapautumassa siemenestä, ylemmästä on vain juuri ulkona.

Amarillo ei idä.
Huonoja siemeniä sattuu silloin tällöin. Tänä vuonna sellainen oli Aji Amarillo. Semillas La Palmasta tuli useita siemenpusseja, joista tähän asti muut ovat itäneet erinomaisesti tai ainakin siedettävästi. Amarillossa on joku laadunvalvonta pettänyt. Siemenissä oli paljon tummapilkkuisia ja siksi laitoin jo 17.1. neljä lautalle. Niistä yksi ei itänyt lainkaan (kuori rikki), muut hyytyivät pikkuisen juurta ulos työnnettyään, eivätkä selviytyneet mullassakaan. Viimeksi itäneen (toinen vasemmalta)  juuri muuttui läpinäkyväksi ja sekin kuihtuu pois. Epäonnistuneissa näkyi murtumia mutkakohdassa ennen kuin minä olin niihin edes koskenut. Murtumakohdasta ne sitten mustuivat ja kasvu pysähtyi. Tämä on yksi syy kasvattaa idut lautalla sirkkalehdille asti. Näkee ainakin, mikä niitä vaivaa.

Nyt alanurkassa on uusi neljän erä 30.1. laitettuja, joista kahdessa näkyy eloa. Juuri tuossa vaiheessa ne edelliset kuihtuivat, joten odotan jännityksellä.


Rikki se on. Nuo lautalla ovat viimeinen toivoni siitä pussista, sillä loput kymmenestä siemenestä ovat aivan murskana. Ruutupaperilla yksi paljastaa sisäosansa. Myös lautalla kolmas oikealta on selvästi rikki. Tuollaista on tapahtunut Pasilan postikeskuksessa, mutta nämä tulivat pehmustetussa pussissa. Runtelu on tapahtunut jo aikaisemmin, ehkä siemeniä koneellisesti kerätessä tai pakatessa. Tuollaisia kun kätkee multaan, sieltä saa turhaan odottaa niskalenkkiä nousevaksi. Suomalainen chilinkasvattaja ottaa syyt omille hartioilleen ja epäilee taitojaan, tunnustaa Chilifoorumilla olevansa huono idättäjä.

On näissä joskus omaakin syytä. Kerran unohdin Habanerot pariksi vuorokaudeksi kuivuriin ja niistä tuli rapeita. Otin siemenet talteen vasta kuivista ja niiden itävyys seuraavana keväänä oli heikkoa ja hidasta. Ainakin puolet kärsi saman tapaisista oireista. Juurenmutkassa oli murtumia tai mustumia ja juuren kehitys loppui alle senttiin. Liika kuivatus oli rutistanut siemenen sisäosiakin.

Lisäys 7.2.
Nuo kaksi "pulloharjavaiheessa" ollutta 30.1. kylvettyä Amarillon siementä ovat jo mullassa ja sirkkalehdillä. Ne näyttävät selviävän, eli 2 itävää löytyi 10 siemenen pussista. En minä niitä enempää tarvinnutkaan.

3 kommenttia:

Toni.A kirjoitti...

Itselläni on ollut huonoa tuuria noiden Fataliin siementen kanssa. Laitoin neljää lajikettaa itämään ja ainoastaan Blondie on itänyt niistä. CAP 1530 ei itänyt, samoin Trepadeira do Werner ja CAP 1144 ei ainokaistakaan ole näyttänyt. Kalliita vielä monesti nuo pari siementä, mitkä sieltä tulee. Eipähän tarvitse tilata enää.

Chilivaari kirjoitti...

Näitä sattuu, eikä sinullakaan taatusti ole idätystaidoista kiinni.
Minulla vain Reimers on muodostunut "ei koskaan enää" paikaksi. Nyt nuo viimeiset Amarillot jatkavat kehitystään, ainakin toistaiseksi. Ehkä saan oman siemenen seuraksi myös ostetun version, vaikka eipä niidenkään puhtaudesta täyttä varmuutta ole.

Jardilex kirjoitti...

Hoplaa!
Mukavaa lueskella Chilivaarin kokemuksia ja onnistumisia täältä blogistakin. Kiitokset siitä! Täällä on kans idätys-taimikausi alkanut. Tälle kaudelle pitää kokeilla jotain uusiakin lajikkeita, mutta vanhojen satojen kuvia, ja tämänkin kevään 1.taimet valopöydältä, kuvagallerian linkki löytyy tuosta nimestä! :)
Chiliterveisin,
Jari

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.