Zavory ei viihdy meillä

perjantai 19. elokuuta 2011


Näinkin voi joskus käydä. Toista metriä korkeassa pensaassa ei ole kuin muutama tuollainen puolitoistasenttinen chili. Zavory (C. chinense) on oikkuillut alusta lähtien. Jo kesäkuussa siinä oli noita minimarjoja, kuten monessa muussakin chinensessä kylmän kauden jälkeen. Muut ovat kuitenkin kasvattaneet hedelmiensä kokoa elokuuhun mennessä, Zavory ei.

Siinä on runsaasti kukkia, kasvi vaikuttaa hyvinvoivalta, mutta tulosta ei vain synny. Se on saanut samanlaista hoitoa kuin muutkin ja melko hyvän paikan parvekkeella Jamyn kainalossa. Tähän aikaan vuodesta en enää aio ryhtyä vaihtamaan multaa ja kasvupaikkaa tai kokeilemaan erilaisia lannoituksia. Parasta vain todeta, että meillä ei synkkaa.

Minimarjat ovat varsin hyvän makuisia, mehevää chinensen aromia, mutta ei poltetta. Siinä suhteessa siemenkauppiaan myyntipuheet pitävät paikkansa. Sadon määrä vain jää muutamaan grammaan ja tuollaisia pitäisi olla paljon, kourakaupalla ruokaan heitettäväksi. Ovathan ne onnistuessaan isompia netistä löytämieni kuvien perusteella ja pitäisi vielä olla hyvin satoisakin. Ei meillä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.