Riesen kasvaa tänäkin vuonna

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Rocoto Riesen (englanniksi käännettynä Grande, C. pubescens) on kolmessa viikossa kasvanut kukasta tuollaiseksi "omenaksi". Niitä on paljon joka suuntaan harottavissa oksissa. Kokokuvaa en vaivautunut nyt laittamaan, kun se on hyvin paljon saman näköinen kuin vuosi sitten. Silloin se sai aikaisemman startin ja reilun lannoituksen raakileiden alkaessa ilmestyä ja hedelmistä tuli suorastaan nimensä mukaisesti jättiläiskokoisia.

Tuossa on hedelmän yläpuolella lehdessä reikä. Joku on syönyt sitä. Syyllinen ei helposti paljastu. Viime kesänä siinä oli parimetrisiä versoja pitkin maata ja silloin etanat söivät sekä lehtiä että myös koloja hedelmiin. Nyt olin "viisastunut" ja ripustelin oksat vähän ylemmäksi. Pisimmät niistä ovat jo puolitoista metriä. Tämä oksa on kasvanut osin taustalla olevan marjapensaan sisään ja siellä lehdet on heti syöty aivan reikäisiksi. Joku asustelee punaherukkapensaassa, mutta ei syö herukkaa vaan chiliä. Se saattaa olla joku "mittarimato" tai muu perhostoukka, mutta näköhavaintoa ei toistaiseksi ole.

Eipä tuo hirveästi kasvua haittaa. Riesen kasvaa vauhdilla uutta, jos tuholaiset syövät vanhaa.

5 kommenttia:

Kid Henry kirjoitti...

Taitaa meikäläisen RPR 18cm ympärysmitallaan jäädä kakkoseksi tuon rinnalla. Tai sitten kuva tunnetusti valehtee enemmän kuin tuhat sanaa! ;) Hyvältä näyttää.

Chilivaari kirjoitti...

Eivät nämä vielä ole lähellekään viimekesäisiä mittoja, mutta silloin olikin kasvatuskilpailu ja panostin lannoitukseen. Kasvi, kasvupaikka ja saavi ovat kyllä samat, mutta ulos vienti jäi nyt myöhäisemmäksi, kun tuossa oli vielä vanhaa satoa kiinni, enkä päässyt vaihtamaan multaa aikaisemmin. Ehkäpä kesää kestää vielä ja nuo kasvavat.

Chiliharri kirjoitti...

Kommentoin kun ajattelin jos rei'ittäjät ovat samankaltaisia, kuin mulla oli paprikoiden kanssa viime kesänä parvekkeella. Outoa oli, että vain saman laatikon paprikat kelpasivat. Reikiä ilmestyi päivä päivältä lisää, ja epäilin kirvoja kun niitä oli paljon lomakauden jälkeen. Kirvat hävisi sprutzit RTU:lla, mutta reikiä tuli edelleenkin. Önnejä en havainnut, enkä netistäkään löytänyt ratkaisua.

Ratkaisu löytyi, kun kokeilin Berner puutarha-aerosolia. Noin 15 vihreää toukkaa oli tippunut mullille ja lattialle! Reikien ilmestyminen loppui, mutta paprikaa ei tullut järsityistä kasveista. Googlettamalla tehdyn lajinmäärityksen perusteella kyseessä oli gammayökkönen tai joku samannäköisillä toukilla aseistautunut. Otaksun että syy edelläkuvattuun ronkeliuteen oli siipien puute.

Herpiili kirjoitti...

Vihannesyökkösen toukat tuntuvat rellestävän täällä vastaavanlaista tuhoa. Aiempien kausien kokemusten perusteella siirtyvät jossain välissä lehtien parista syömään itse hedelmiäkin rei'ille.

Chilivaari kirjoitti...

Perhostoukkia siis ja yöeläjiä.
Vihannesyökkösestä netissä varoiteltiin, että toukat kasvavat ja isona syövät yhdessä yössä koko lehden ja lopulta myös hedelmiä. Pitänee pitää varansa. Toistaiseksi syöntiä on vain marjapensaan sisälle kasvaneissa lehdissä, eikä toukkia päivällä löydy. Nuo lehdet joutavatkin pois.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.