Onnistuneita talvehtimisia

tiistai 16. helmikuuta 2010

Jatketaanpa teemaa ja tehdään samalla itselle kasvatusmuistiinpanoja. Aji Cristalin syksyisen talviteloille laiton juurien leikkaamisineen raportoin aika tarkasti. Jo kuukautta myöhemmin se versoi vihreää joulukuussa. Tässä tämän päivän tilanne. Tarkkasilmäinen huomaa saksien jäljet, eli korkeimpia versoja on jo katkottukin. Kasvavat turhan hennoksi ja harvaksi parin loisteputken alla, kun aurinkoisia päiviä ei vielä juuri ole tarjolla. Samanlaista vehreyttä on puutarhasta kaivetussa Aji Indianissa. Hieman hillitymmin kasvavat isosta ruukusta pieneen kaivettu Aji Amarillo sekä omissa ruukuissaan talvehtivat Aji Verde ja Kellu Uchu (= Lemon Drop). Myös Inca Red Drop on hengissä ja uutta kasvua on ilmestynyt. Kolmatta kauttaan aloittelee viime kesän ulkona kasvanut Aji Cristal omassa ruukussaan vain vähän leikattuna, täydessä vehreydessä koko talven. Tuon kokoisia ei vain mahdu montaa saman valon alle. Nämähän ovat kaikki baccatum-chilejä. On siellä muutama pubescenskin talvehtimassa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.