Sadonkorjuuta parvekkeelta pikku pakkasessa

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Viimeinen sadonkorjuu lasitetulta parvekkeelta tänä vuonna tuotti vielä tällaisen tuloksen.Turbo Pubet ovat kuusisenttisiä, siis ihan reilun kokoisia. Aji Amarillon lehdet roikkuivat jo velttoina ja chilitkin ovat jääneet paljon kesäisestä koostaan. Molemmista toki sain satoa jo kesällä ihan mukavasti.

Turbo Puben kylmänkestävyydestä kerroin melkein kuukausi sitten. Siitä lähtien on kylmää riittänyt, pikku pakkastakin. Jossakin nettikeskustelussa näin tiedon, että vuoriston pubescensit voisivat kestää viisikin pakkasastetta. Parvekkeella kävi miinus kolmessa, mutta jatkuva kylmä päivisinkin alkoi jo kellastuttaa joitakin lehtiä ja alkanut kukinta loppui. Kuitenkin yksi pube kypsyi siellä ja toinenkin alkoi kypsyä. Myös Amarillot olivat kuukausi sitten täysin vihreitä. Kun aurinkoa ei enää näyttänyt olevan luvassa, korjasin loput hedelmät sisään, leikkasin rungot tapille ja siirsin kellariin talvehtimaan. Amarillon juuret piti kaivaa isosta ruukusta pienempään, Turbo sai pitää juurensa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.