Habanero amppelissa

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Parvekkeella tropiikin Habanero jo palelee ja roikuttaa lehtiään aamuisin, mutta päivällä lämpö auringossa nousee lasien takana vielä pitkästi yli 20 asteen ja chilit jopa kypsyvät vähitellen.
Tuosta amppelikuvasta saat klikkaillen isomman version, jos haluat nähdä tarkemmin. Tämähän on kohta kaksivuotias. Viime talven se vietti ikkunalla luonnonvalossa matalaksi leikattuna. Nuo kaartuvat oksat ovat kaikki menneen kesän tuotetta. Edelliskesänä se oli korkeampi ja tukevaoksainen pensas ainakin kolme kertaa suuremmassa ruukussa. Epäilisin, että oksien muoto on seurausta pienestä ruukusta ja siitä, että se on roikkunut niin korkealla, että valo on tullut alta päin tai vaakasuoraan. Kuvausta varten laskin sen alemmaksi. Omalla paikallaan se ei juuri saanut suoraa auringonvaloa. Ensimmäisenä keväänä siementaimesta sai aikaisemmin satoa ja kesän mittaan sitä tuli enemmän kuin nyt toisena kesänä amppelista. Minun Habaneronihan on Hyötykasviyhdistyksen siemenistä ja sen nimessä ei ole etu- eikä takaliitteitä. Se on peruslajike, pelkkä Habanero.

Lähikuva tietysti kertoo paremmin chilien hienon muodon ja värin. Nuo ovat suurimmillaan viisisenttisiä ja hedelmäisen tuoksuvia ja tulisia.

4 kommenttia:

Kilppis kirjoitti...

Kyl tota kelpais katsella vaikka ihan koristekasvinakin jos ei chileistä hyötykasvina olisi kiinnostusta.

Mitenkäs tämän kauden talvetusprojektit ja vieläkö "habavaari" jaksaa yhden vuoden?

Chilivaari kirjoitti...

Kiitos kysymästä.
Jos kasvia tarkoitat, niin se on amppelissaan makuuhuoneessa melkein kiinni 36W loisteputkessa. Satoa kypsyy, se kukkii ja joku pieni raakilekin on kasvamassa. Siis vahvasti kukkien talvehtimassa.

Anonymous kirjoitti...

"Satoa kypsyy, se kukkii ja joku pieni raakilekin on kasvamassa."

...siis tuleeko satoa vai ei?

Chilivaari kirjoitti...

Sorry, sanontani ovat usein vähän epämääräisiä, mutta tässä kohdin olin kyllä täsmällinen. Tarkoitus oli sanoa, että kaikkia kehitysvaiheita on yhtä aikaa näkyvissä. Sehän on ihan tyypillistä chileille. Ei niillä ole selviä satokausia, jolloin korjattaisiin kypsää satoa. Samaan aikaan on jo uutta kasvamassa. Ei niistä kyllä talvella moni kypsynyt.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.