Ulkona on kesä!

tiistai 4. elokuuta 2009

Tein tarkistuskierroksen ulkochilieni joukossa. Ne on viety ulos toukokuussa ja näissä oli jo silloin kypsää satoa oksilla. Viime kesän heikoista kasvutuloksista viisastuneena vein vain hyvin sisällä kasvaneita ulkoilmaan. Pikku taimet eivät siellä pärjää, ellei ole erityisen lämmin paikka. Sisällä talvehtineet näyttävät erityisesti nauttivan ulkoilusta. Inca Red Drop
Kasvin muoto ei tästä oikein selviä. Se on matala ja leveä. Pensaasta näkyy vain puolet. Runko on vasemmassa laidassa, tukikeppi aivan laidassa. Joka suuntaan polveilevat oksat on naruilla nostettu ylös ruohikosta. Incassa oli siis punaista oksilla jo silloin kun istutin sen tähän multaan oleskeluterassimme reunaan pikku katajan seuraksi. Nopeasti se kuitenkin syötiin tyhjäksi ja nuo vihreät ainakin ovat kaikki ulkona kukasta asti kehittyneitä, luultavasti punaisetkin. Olisi pitänyt merkitä joku kukinto ja seurata, kauanko sen kehitys kestää ulkona. Sisällähän tuo kypsyy reilussa kuukaudessa.
PI 37004, kutsumanimeltään Aji Indian on baccatum kuten Incakin. Se talvehti ikkunalla ja istutettiin suoraan terassin multaan, kerättiin kypsät talteen ja annettiin kasvaa. Nyt siitä on jo kerätty useamman kerran kypsä satoa. Se kasvaa huomattavasti korkeammaksi kuin Inca, joka on talvehtinut matalarunkoinen pistokas. Kumpikin on chilimausteiden aatelia, sopivat monenlaiseen ruokaan. Perulaista Incaa laitetaan vähän useampi palko kuin Intialaista.

Ruukussa minulla ulkoilevat myöskin toista kesää kasvava iso Aji Cristal, joka tekee satoa aivan kuin sisätiloissa sekä tietysti Rocotot, joista Peru Puno ja Peru Cusco näyttävät tuottavan sellaisen määrän isoja hedelmiä, että oksien kantavuus alkaa jo epäilyttää.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.